Vartiosaari-seuran kirjoituskilpailun satoa.

Vartiosaari-seura julisti maaliskuussa Vartiosaari-aiheisen kirjoituskilpailun. Tarkoitus oli saada talteen Vartiosaaressa kesiään viettäneiden henkilöiden muistoja. Alkolla ja Elannolla on ollut aikoinaan vilkasta henkilökunnan kesätoimintaa saaressa ja 1980-lähtien suurin osa saaren huviloista on ollut eri järjestöjen, muun muassa kirjailijaliiton käytössä.
Valitettavasti kirjoituskilpailu ei saanut suurta suosiota. Saimme kuitenkin Virpi Elomaalta hauskan kirjoituksen palstaviljelijä-näkökulmasta. Vartiosaari päivänä 20.8.2017 Virpi Elomaa julistettiin kirjoituskilpailun voittajaksi ja hänet palkittiin Jan Strangin kirjalla Saaristounelmia Helsingistä. Virpi oli mielissään palkinnosta, sillä kirja käsittelee Vartiosaarta ja sen historiaa varsin perusteellisesti. Vartiosaari-seura julkaisee palkitun kirjoituksen kotisivullaan ja toivoo sen kirvoittavan lisää kirjallisia muistoja otsikon ”Tarinoita Vartiosaaresta” alle.

Kasvimaan aakkosia

A

Aallot ovat vapautuneet jäiden kahleista. Saadaan vene vesille ja päästään Vartiosaareen viljelypalstalle.

Aloitetaan kevättyöt. Muokataan multa. Kylvetään siemenet, istutetaan perunat.

(Kuva 1 005 Minna, ja Esa)

E

Etanoita oli tänä vuonna paljon. Oli pieniä mustia, suurempia ruskeita ja isoa kotitaloa kantavia valkoisia. Pienet etanat heitettiin metsään, isot murhattiin kuumalla teevedellä tai sulkemalla ne muovipussiin (anteeksi!).

H

Herneet itivät hienosti ja varret tuettiin kepeillä. Herkät valkoiset kukat alkoivat kehittyä paloiksi. Sitten tuli jänisjussi ja sille maistuivat sekä varret että palot. Papanat kertoivat kuka oli käynyt vierailulla.

I

Inventoidaan  siemenet. Jotakin jäi viime kesältä, jotakin tuli kerättyä. Esimerkiksi korianterin siemeniä. Ja kehäkukan ja auringonkukan ja unikon.

Iisoppi kukki ja houkutteli perhoset: Neitoperhot, herukkaperhot….

J

Jänisjussi, suuri isäjänis istui porkkanapenkin päässä erään kerran saapuessani palstalle. Se söi tyytyväisenä porkkanoita ja heitti varret siististi penkin viereen.

K

Keväällä palstalle tulijaa ilahduttivat skillat, tulppaanit ja narsissit. Näiden jälkeen kukkivat unikot loistavan punaisina ja oranssin keltaisina

Kukkia voi ihailla koko kesän. Kevään kukkien jälkeen aukeavat keisarin kruunut, harjaneilikat, kehäkukat, lavendeli, kosmoskukat ja kultapallot, viisasten kukka ja salkoruusu.

Kesäkurpitsaa tuli joinakin vuosina niin paljon, että piti jakaa vastaantulijoille kun ei itse pystynyt kaikkea käyttämään. Tänä kesänä toinen istutettu taimi kuoli rankkasateeseen ja toisen sato oli surkea: 4-5 pientä kurpitsaa koko kautena.

Kurkuissa oli myyrän hampaanjälkiä. Ei huvittanut viedä ruokapöytään.

Komposti. Kompostin hoitoon tarvitsisin lisää tietoa ja aikaa.

L

Laajasalosta Revonsalmentien päästä soudetaan salmen yli Vartiosaareen. (Kuva 2 010 Nea, Riitta ja Minna veneessä)

Lampaat tuodaan alkukesällä Haltialan tilalta kesälaitumelle Vartiosaareen. Tien vieressä laitumen laidassa on penkki, jolla saa istua ja katsella kun lapset ruokkivat lampaita. Ruokkimista varten on tuotu heinää laatikkoon, koska lampaille ei saa antaa mitään muuta syötävää. (Kuva 3 004 Nea, Esa ja lampaat)

Lipstikka kasvaa parin metrin korkuiseksi pensaaksi. En osaa käyttää sitä hyödykseni. Siispä, jos haluatte vaikka pakastaa lipstikkaa, sitä voitte hakea palstaltani Vartiosaaresta mielin määrin.

M

Menivätkö mansikatkin myyrien suuhun? Keväällä mansikat kukkivat valkoisenaan, mutta kun marjat alkoivat kypsyä, linnut, etanat ja myyrät kävivät aterialle.

Minttu oli vallannut viinimarjapensaiden välit. Sen valkoisia juuria on vaikea saada kokonaan kitkettyä. Minttua on siis tarjolla ihan kiusaksi saakka.

O

Ojanvarren lepät varjostivat palstoja ja kaupunki antoi viljelijöille luvan niiden kaatamiseen. Esa ja Petri kaatoivat puut. Myös Nea auttoi isäänsä hakkuualueen raivaamisessa. (Kuva 4 013 Esa ja Nea puutöissä)

P

Perunan varret kasvoivat komeiksi ja lupasivat hyvää satoa. Toisin kävi. Perunarutto iski palstoille ja varret piti leikata kesken mukulan kasvun. Perunat jäivät pieniksi ja niitä ei ollut läheskään niin paljon kuin viime vuonna.

Porkkanoita suojattiin kempiltä harsolla koko kesän ja kasteltiin ahkerasti. Sato jäi tavallista pienemmäksi.

Punajuuretkin jäivät pieniksi. Edellisenä vuonna säilöön tuli hieno sato josta riitti muillekin jakaa.

Punainen viinimarjapensas palstalla tuotti taaskin pari ämpärillistä marjoja. Myös karviaismarjapensaat antoivat hyvän marjasadon.

R

Rikkaruohot kasvavat ja leviävät oli kesä sitten kuiva tai sateinen. Niiden kitkeminen on jatkuvaa työtä.

Raparperi kasvaa joka kesä ja tuottaa meheviä lehtivarsia mehuksi ja  hilloksi, piirakkoihin ja keittoon. Yhtenä kesänä västäräkki oli tehnyt pesänsä rapaperin lehden alle, ”äidin kasvimaalla rapaperin alla, västäräkillä pesä oli kultainen….” Silloin piti varoa varsia katkoessa ja hyvinhän siinä kävi. Linnunpoikaset kasvoivat ja lensivät pesästä.

S

Suunnittelu alkaa kevättalvella. Vaihdetaan viljelykasvien paikkaa, vuoroviljellään.

Salaatti kasvoi hyvin mutta varsinainen yhdyskunta etanoita muutti salaattipenkkiin mehevän ruuan ääreen.

Sipulit kasvoivat myös hyvin ja ne antoivat tänä kesänä suurimman ilon ja hyödyn. Ne riittävät koko talveksi. Keltasipulit, punasipulit, jakosipulit ja vielä valkosipulit.

Syksyllä kellarin hyllyille kertyivät hienot rivistöt mehupulloja ja hillopurkkeja.

Syystyöt: Maa käännettiin ja kalkittiin. Työvälineet koottiin säilytyslaatikkoon. Pöytä ja penkit paketoitiin pressun alle talvisuojaan.

T

Tauko on tärkeä osa kasvimaalla käyntiä. Esa on laittanut ”terassin” eväiden syöntiä varten. On puulaatat, joilla pöytä ja penkit. Otetaan esiin termospullot ja voileivät, mehut ja hedelmät. Nautitaan olosta metsän reunassa ja kuunnellaan lintujen konserttia. Hei! Me ollaan Helsingissä, ihanassa Vartiosaaressa. (Kuva 5  026 Nea, Esa ja Minna tauolla)

Tilli kasvoi hyvin ja on pakastimessa vauvanruokapurkeissa odottamassa käyttöä: Lohipiirakkaan,

ja –laatikkoon, kalakeittoon jne.

U

Uudisraivaus. Viisi isoa mustaviinimarjapensasta pitäisi kaivaa maasta ja polttaa. Se taitaa olla ainoa keino päästä eroon. Äkämäpunkki leviää tuulen ja sateen mukana ja sitä taitaa olla kaikilla alueen palstoilla.

V

Vartiosaaressa palstaa hoitaa noin neljäkymmentä viljelijää. Tyttäret, vävy ja tyttären tytär auttavat minua palstan hoidossa.

Vauvakin nautti saarella olosta. Kukista, lintujen äänistä –  ja uni maistuu raikkaassa metsäilmassa. Yhteiset retket saareen antavat iloa ja virkistystä sekä lapsille että aikuisille.

Ä

Äkämäpunkki on ollut viinimarjapensaiden (musta viinimarja) riesana parina viime vuonna. Edellisenä keväänä leikattiin pensaat alas maata myöten. Ne kasvoivat nopeasti uudestaan ja tänä keväänä sai poimia punkkisilmuja pensaista useana päivänä. Musta marjasato jäi pieneksi.

 

Kevättä odottaen Virpi