Vartiosaaripäivää vietettiin sunnuntaina 19.8.2018

Kaikille avointa ja ilmaista Vartiosaari-päivää vietettiin sunnuntaina 19. elokuuta 2018. Iloisia vieraita oli jälleen lähemmäs tuhat, vaikka aamupäivän sade uhkasikin kastella juhlijat. Onneksi saimme nauttia aurinkoisesta ja kesäisestä iltapäivästä. Ohjelmasta tuntui olevan jopa runsaudenpulaa, Voit ladata ja tulostaa Vartiosaaripäivän ohjelman painamalla tätä linkkiä Ensi kesäksi on jo suunnitteilla selkeitä opastuskylttejä, jotta ohjelmakohteet löytyisivät helpommin.

Tervetuloa retkelle. Saareen pääsy, aikataulut ja yhteystiedot.

Vartiosaareen kuljetaan Suomen saaristokuljetuksen reittiliikenteellä. Lähdöt ovat Hakaniemestä, Vuosaaresta ja Reposalmesta (Reposalmentie) Laajasalosta. Vartiosaari-seura on tukenut reittiliikennettä siten, että vuoroveneen pysähtyessä Vartiosaareen yhteys on myös takaisin Reposalmeen. Ohessa Suomen saaristokuljetuksen reittiliikenteen aikataulu reitille Hakaniemi-Herttoniemi-Laajasalo-Vartiosaari-Satamasaari-Iiluoto-Vuosaari, huomaathan, että aikataulu alku- ja loppukesälle poikkeaa keskikesän aikataulusta.  Aikataulu 2018 Terveysvaikutteisen luontopolun Viikinkikallioineen (alle 3 km) ehtii kiertämään 2 tunnissa, mutta esim. lapsiperheille…

Vartiosaaren retkeilykartta on netissä!

Vartiosaaren retkeilykartta on helposti saatavilla. Tässä kartassa yksityiskohtaisesti tietoja saaressa liikkumiseen. Tervetuloa retkeilemään. Kartan on laatinut Jan Strang.  Tekijän luvalla kartta on nyt Vartiosaari-seuran sivulla. Kartan oma kotisivu on www.strang.fi/vartiosaari/kartta,  josta osoitteesta löytyy myös kartan tulostettava pdf-versio.  

Vartiosaaren vaihtoehtokaava on edelleen ajankohtainen!

Vartiosaari-seuran teettämä vaihtoehtoinen osayleiskaava on edelleen ajankohtainen Helsingin hallinto-oikeuden kumottua Helsingin yleiskaavan Vartiosaaren osalta ja Vartiosaaren osayleiskaavan. Seuran ehdottamaan Vartiosaaren tulevaisuudenkuvaan pääset tutustumaan seuraavasta linkistä: http://www.vartiosaari.fi/uudet_sivut/wp-content/uploads/2016/05/Vartiosaarenvaihtoehtoinenosayleiskaava1.8.2013klo161.pdf

HALLINTO-OIKEUS KUMOSI VARTIOSAAREN KAAVOITUSSUUNNITELMAT LAINVASTAISINA

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Vartiosaaren kaavamerkinnät ovat lainvastaisia. Hallinto-oikeus kumosi Vartiosaaren osayleiskaavan lainvastaisena ja Helsingin yleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen lainvastaisena mm. Melkin ja Itä-Villingin saarten, Vartiosaaren, Ramsinniemen, Ilmalan varikkoalueen sekä eräiden Pitäjänmäen aseman eteläpuolelle sijoittuvien kaavamerkintöjen osalta. Yleiskaavan rakentamista koskevat merkinnät Melkin, Itä-Villingin ja Vartiosaaren sekä Ramsinniemen osalta eivät vastaa maakuntakaavaa. Maakuntakaavassa Melkki ja Villingin itäosa on…

Kaavoitus keskeytetty, saaren rakentaminen ei toteudu lähiaikoina.

Helsingin kaupungin budjettineuvottelujen yhteydessä lokakuussa 2017 Helsingin suurimmet puolueet sopivat, että Vartiosaaren kaavoitusta ei tulla jatkamaan valtuustokauden 2017-2021 aikana. Jo aikaisemmin oli tiedossa, että HKL ei ole merkinnyt Vartiosaaren raitiovaunuliikenteeseen perustuvaa investointia lainkaan investointiohjelmaansa. Vartiosaaren tarina on ollut  dramaattinen. Kun saari laajasta kansalaisvastustuksesta huolimatta päätettiin kaavoittaa asuinrakentamiseen, päätös järkytti useita. Helsinkiläisten vaatimukset Vartiosaaren säästämiseksi luontokohteena ja virkistysalueena…

Vartiosaari oli tulvillaan taidetta syksyllä 2017

 Arts in the Environment – Nordic Symposiumin näyttely oli saaressa syksyllä 2017. Opastettuja kierroksia oli sunnuntaina 17.9. ja 8.10. Lisätietoja www.nordicenviroart.org. #NordicEnviroArt http://www.nordicenviroart.org/1654-2/ Artikkelin kuvassa Petri Kuljuntaustan teos Wind Strings

Vartiosaari-seuran kirjoituskilpailun satoa.

Vartiosaari-seura julisti maaliskuussa Vartiosaari-aiheisen kirjoituskilpailun. Tarkoitus oli saada talteen Vartiosaaressa kesiään viettäneiden henkilöiden muistoja. Alkolla ja Elannolla on ollut aikoinaan vilkasta henkilökunnan kesätoimintaa saaressa ja 1980-lähtien suurin osa saaren huviloista on ollut eri järjestöjen, muun muassa kirjailijaliiton käytössä. Valitettavasti kirjoituskilpailu ei saanut suurta suosiota. Saimme kuitenkin Virpi Elomaalta hauskan kirjoituksen palstaviljelijä-näkökulmasta. Vartiosaari päivänä 20.8.2017 Virpi…