Nuorten Saarigalleria avautui jälleen 19.7.2021 Vartiosaaressa!

Vanhanaikaista kiiltokuvaa muistuttava kuva. Kuva on osittain mustavalkoinen. Nuori olkihattu päässään mietiskelee käsi poskellaan. Värikkäät luontoelementit kuten saniaisenoksa, kalat ja perhonen tuovat syvyyttä kuvaan.

Saarigalleriassa luonto, taide ja kädentaidot kohtaavat. Luonnonkauniissa ympäristössä nuoret pääsevät luovan työskentelyn lisäksi viljelemään, hoitamaan eläimiä ja luontohetkeilemään. Upean saarimaiseman ohella työskentelytiloina ovat hammaslääkäri Ernst Waseniuksen huvilan pihapiiriin yli sata vuotta sitten rakennetut talli ja lato.

Nuorten Saarigallerian kaksiviikkoinen näyttely avautui 19.päivä heinäkuuta. Näyttely koottiin työpajoissa kesän aikana tehdyistä töistä. Saareen voi tulla myös kiertämään hyvinvointipolkua, puuhailemaan puutarhaan, syömään omia eväitä näköalakalliolla tai seikkailemaan muuten vain.

Edellisvuoden tapaan Nuorten Ekokahvila tarjoaa kesän ajan Saarigalleriassa ilmastoystävällistä evästä edulliseen hintaan. Huomionarvoista on kuitenkin muistaa, että Ekokahvila on tärkeä osa nuorten Saarigallerian toimintaa ja palvelee ensisijaisesti Saarigalleriaan toimintaan osallistuvia nuoria.

Vartiosaari tarjoaa puitteet lumoaviin seikkailuihin

Vartiosaari on yhden neliökilometrin eli 140 jalkapallokentän kokoinen saari, joka sijaitsee 7 km Helsingin ydinkeskustasta itään Laajasalon ja Tammisalon vieressä. Vartiosaari on suurimmaksi osaksi virkistyskäytössä eli kaikki ovat saareen tervetulleita. Siellä sijaitsee myös viitisenkymmentä kesäasuntoa ja vanhaa huvilaa.

Saarelle ei ole maayhteyttä tai siltaa, mutta nuorisopalvelut järjestävät 7.6. – 6.8. välisenä aikana arkipäivisin maksuttomia venekyytejä toiminnassa mukanaoleville nuorille. Saareen pääsee myös maksullisilla kuljetuksilla, joita liikennöivät Suomen Saaristokuljetus sekä Reposalmen Lauttureiden aurinkosähkölautta.

Nuorten Ekokahvila

Erityisesti avoimien viikkojen aikana kuka tahansa voi tulla tutustumaan Saarigallerian toimintaan ja nauttimaan kupposen kuumaa Ekokahvilassa. Saarigalleria on kaikkien helsinkiläisten nuorten oma kesäparatiisi ja luovan toiminnan keskus. Lue lisää Saarigallerian toiminnasta tästä.