Mediatiedote: Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona 26.10.2016 kaksi kaavaa, jotka ovat molemmat Uudenmaan maakuntakaavojen vastaisia Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 26.10.2016 Helsingin yleiskaavan sekä Vartiosaaren osayleiskaavan, jotka ovat molemmat Uudenmaan maakuntakaavojen vastaisia. Sekä yleiskaavassa että Vartiosaaren osayleiskaavassa Vartiosaareen on esitetty huomattavaa rakentamista, vaikka maakuntakaavassa koko saarella on merkintä “Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue”. Lisäksi maakuntakaavan…
Tekijä: Tapani Parviainen
Itä-Helsingin metsät ja luonnonrannat on säilytettävä
Yleiskaavassa Keskuspuiston osiin kohdistettuja rakentamismerkintöjä on ansaitusti kritisoitu julkisuudessa. Itä-Helsingin luontoalueisiin kohdistuvat uhkat ovat jääneet vähemmälle huomiolle, vaikka meitä itähelsinkiläisiä on paljon. Lähiöidemme metsillä, luonnonrannoilla, niityillä ja 1500-luvulta saakka viljellyillä pelloilla on meille vastaava merkitys kuin Keskuspuistolla on sen tuntumassa asuville. Itä-Helsingissä on useampia osittain päällekkäisiä vihersormia. Niistä yksi kulkee Laajasalosta Vartiosaaren, Ramsinniemen, Meri-Rastilan…
Vartiosaaresta virkistys- ja luontoparatiisi
Miltä kuulostaisi saari jossa voisi retkeillä ainutlaatuisen hienoissa luontomaisemissa, koskemattoman luonnon keskellä. Välillä voi pulahtaa hiekkarannalta uimaan ja nauttia kesäkahvilan makoisista antimista. Saaressa sijaitsisi liikuntakeskus ja uusia siirtolapuutarhamökkejä. Saarta voisi kiertää hyvin hoidettujen luonto- ja kulttuuripolkujen avulla. Vesiliikenteen avulla saareen pääsy olisi helppoa ja vaivatonta. Tätä kaikkea -ja vielä lisääkin on ehdotettu Vartiosaaren vaihtoehtoisessa osayleiskaava…
Vartiosaari info
Vartiosaari on hyvä ehdokas Suomen hienoimmaksi neliökilometriksi. Saarella yhdistyvät kompaktissa paketissa luontotyyppien ja topografian monipuolisuus, merellinen kansallismaisema, eheänä säilynyt rakennusperintökokonaisuus ja erilaisten yleishyödyllisten toimijoiden kirjo. Saaren luonnonoloista Vartiosaari sijaitsee Itä-Helsingissä Laajasalon ja Tammisalon kainalossa. Linnuntietä matkaa Senaatintorille on seitsemän kilometriä. Saari on pinta-alaltaan runsaat 80 hehtaaria ja pituusmitoiltaan noin 1300 metriä kertaa 700 metriä. Korkeimmat…
Vartiosaaren luontopolut kutsuvat
Saareen voi tutustua helposti seuraamalla merkittyä luontopolkua. Vaihtelevissa luontotyypeissä ja maisemissa polveileva merkitty polku on 2,5 kilometriä pitkä ja suunniteltu omatoimisesti koettavaksi. Elämyksellinen teksti hyödyntää paikallisia erityispiirteitä ja antaa tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista. Kohteita polussa on 14. Näitä ovat mm. kotkansiipilehto, hiidenkirnu, tallimiljöö, vartiokallio ja metsäkirkko. Polun reititys mukailee Vartiosaaren aiempaa luontopolkua, joka on palkittu Suomen…
Museovirasto: ei kerrostaloja Vartiosaareen
Museovirasto: Vartiosaaren ainutlaatuinen kulttuuri- ja luonnonympäristö ei kestäisi kerrostalorakentamista Helsingin Vartiosaari on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, jossa luonto, saaristomaisema ja monimuotoinen merellinen huvilakulttuuri yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla. Helsingin kaupunki on laatimassa Vartiosaareen osayleiskaavaa, jolla tavoitellaan saaren muuttamista jopa 7000 asukkaan lähiöksi. Museovirasto esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, että koko Vartiosaari suojeltaisiin rakennusperintölailla ja asetettaisiin vaarantamiskieltoon päätöksen…
Allekirjoita kuntalaisaloite nyt, pelastetaan Vartiosaari.
Aloitteen sisältö Vartiosaari kaikille avoimeen virkistyskäyttöön Itä-Helsingin sisäsaaristossa sijaitseva Vartiosaari on luonnoltaan ja kulttuurimiljööltään ainutlaatuinen, monipuolinen ja erinomaisesti säilynyt. Saari tarjoaa mahdollisuuden saaristoluonnosta ja hiljaisuudesta nauttimiseen keskellä pääkaupunkia, mikä on maailmanlaajuisestikin poikkeuksellista. Vartiosaaren vahvuuksia ovat poikkeuksellisen monipuolinen luonto, saaren sijainti lähellä mannerta, rakennustaiteellisesti arvokas huvilakanta sekä hyvät marja- ja sienimaastot. Vartiosaari tarjoaa erinomaiset puitteet ulkoiluun…
Vartiosaari videot ja upeat kuvat
Katso Okko Oinosen hieno Vartiosaari lyhytelokuva. Lähde virtuaaliselle retkelle saareen ja ihastu upeisiin panoraamakuviin Helsingin hienoimmasta saaresta. Videot: Vartiosaari virtual tour: https://www.google.com/maps/views/profile/117944645817406686787?gl=fi&utm_source=weekly&utm_medium=email&utm_content=thumb&utm_campaign=views_milestone_notification&po=1&pv=1&tab=1 Vartiosaari panoraamat on myös julkaistu Google mapsissa. Kuka tahansa pystyy nyt kokemaan virtuaalisesti Vartiosaaren kauneuden ympäri maailmaa. https://www.google.fi/maps/@60.1836594,25.0767624,15z Klikkaa oikeassa alakulmassa olevaa keltaista pientä ukkohahmoa, josta saa ”Tutustu Street View kuviin” valikon päälle….